Härkärock kaksipäiväiseksi!

Totta tuo on, Härkärock lanseerataan kaksipäiväiseksi Kaupunkifestivaaliksi 29-30.8.2025

Härkärock tuotanto ylpeänä tiedottaa! Härkärock 2025 tuotannossa on tapahtunut suuria ja festivaalit järjestetään tänä vuonna ennenkuulumattoman isona eli KAKSIPÄIVÄISENÄ! Nyt siis hemmotellaan todellakin rock ja roots nälkäistä kuulijakuntaa ja Härkärock marssittaa Verkatehtaalle ennennäkemättömän kattauksen artisteja kahdelle päivälle! Lauantain kattaus julkistettiin muutama viikko sitten ja nyt on aika perjantain kattauksen esittelyyn!

Kova on kattaus

Kova kattaus on luvassa jälleen Verkatehtaalla! Kannattaa tulla siis kauempaakin. Viimevuotinen tapahtuma onnistui vallan loistavasti ja sai pelkkää positiivista palautetta ympäri maata sekä artisteilta itseltään. Heillekin on harvinaista herkkua päästä esiintymään maailmanluokan venuelle, joka Verkatehdas on. Tekniikka, tilat ja henkilökunta on varsin ammattitaistoista. Viime vuonna ensi kertaa järjestetty tapahtuma tuntui olevan monelle mieleen, kun esiintyjinä ei ole samat artistit kuin kaikilla muilla kesän festareilla. Myös artistikattaus on suunnattu varttuneemmalle väelle, joten yleisön keski-ikä oli korkeampi kuin muissa kesän tapahtumissa muutoin. Myös Verkatehdas tilana palvelee tätä yleisöä hyvin, kun yleisö pääsee välillä myös istumaan tai syömään vaikka kunnon Härkärock buffeen ravintolassa, ainaisten makkaraperunoiden tai festarihampparien sijaan. Tällä tiellä jatkamme ja uskomme rehtiin liverock esiintymiseen ilman autotunea.

Yhden päivän lipun hinta on pe 48€ ja la 55€/päivä ja jos ostat kahden päivän lipun kerralla, maksaa se sadalle ensimmäiselle 75€ sen jälkeen 90eur. Lisäliput tulevat myyntiin keskiviikkona 12.3.2025 klo 9:00.

Jos olet ehtinyt lauantain lipun jo hankkimaan ja haluat kahden päivän lipun sijaan, ole yhteydessä info@harkarock.fi niin päivitetään se. Lipun hinnoista voi vääntää ja kääntää loputtomiin. Liputhan on naurettavan edulliset versus 2 päivää. Luvassa ehtaa puhdasta suomalaista rokkivoimaa.

Mahtuu mahtuu
Ai ettien että, mitä settiä on luvassa! Verkatehtaalle mahtuu vain 1120 lipun ostanutta kumpaisenakin päivänä, joten nyt on sitten kiire varmistaa paikkansa tässä vertaansa vailla olevassa Rock n´ Roots bakkanaalissa. Tällaista rockjuhlaa ei ihan joka niemen notkossa järjestellä ja esiintyjätkään ei kesän kaikilla festareilla pääsääntöisesti kiertele, joten esiintyjä katraassa on myös harvinaisuuksia. Eli tule, näe ja koe kattavin kaupunkifestari genressään.

Härkärock buffee
On saatavissa Verkatehtaan ravintolasta tapahtumapäivinä (pe klo 17-20 ja la klo 16-19 välisenä aikana). Härkärock Buffeen voit tilata ennakkoon ravintolan verkkokaupasta.

Perjantain buffee varaukseen tästä.

Lauantain buffeevaraukseen tästä.

Kilpailua kehiin
Viime vuonna Härkärockiin oli kuulijaa tullut Sodankylää ja Unkaria myöten. Katsotaan miten tämä rokkenrollin ilosanoma tänä vuonna leviää? Julkistammekin kisan kaukaisin festareille saapunut-kisan ja palkintona on vapaalippuja vuoden 2026 Härkärockiin. Etäisyys tarkistetaan lipunmyyntirekisterin kautta Google Mapsia apuna käyttäen ja kotiosoite on määräävä tekijä ja osallistuminen kisaan edellyttää, että ilmoittaudut siihen info@harkarock.fi osoitteeseen jos epäilet olevasi vahvoilla voittajaksi. Voittajat julkistetaan Härkärockissa lauantaina 30.8.

Majoitukset
Jos tulet kauempaa ja tarvitset yöpymismahdollisuutta, on Hämeenlinnassa runsaasti majoitusvaihtoehtoja. Original Sokos Hotel Vaakuna, Hotel Emilia, Scandic Aulanko, Scandic Hämeenlinna City, Hotel Vanajanlinna. Lisäksi erilaisia B&B vaihtoehtoja on runsaasti. Huomattavaa on, että samana viikonloppuna on myös taiteiden yö Hämeenlinnassa ja saattaa olla majoituksen suhteen ruuhkaa, joten suosittelemme ennakointia ajoissa.


Nähtävyydet
Jos ja kun tulet jo perjantaina ja jatkat rock n´roots nälkäsi ravitsemista lauantaina, on ehkä syytä käydä samalla tutustumassa Hämeenlinnan muuhunkin tarjontaan. Aulanko, Hämeen linna, Museo Militaria, Hämeenlinnan vankilamuseo on ehkä ne ensimmäiset, jotka kannattaa bongata. Myös Ahvenisto ja Parolan panssarimuseo on käymisen arvoisia paikkoja. Lisää matkailukohteita Hämeenlinnan kaupungin sivuilta.

Tapahtuman tukijat
Tapahtumaa tukevat tähän mennessä Hämeenlinnan kaupunki, Ikh Retail Hämeenlinna, Creador Oy, Kumu Drums, Hattula Golf Oy ja Vinyylivimma. Mikäli haluat olla mukana tukijoukoissa, info@harkarock.fi on osoite, johon voi ilmoittautua.



Tervetuloa Härkärockiin!